maanantai 18. lokakuuta 2010

Kolmiosta neliö





Meillä tehdään remonttia, sen kyllä huomaa.

Sotku muualla kertoo sen. Ollaan tyhjennetty vaatehuone kaikesta tavarasta ja sitä on kyllä kertynyt kiitettävästi.

Onni saa oman "huoneen" meidän viiden neliön vaatehuoneesta.
Pieni ja soma tulee. Tila nukkumiseen.

Ei kai auta kuin jatkaa tavaroiden läpikäymistä. Sen on kyllä kivaa puuhaa. Ei muista mitä kaikkea löytyy.

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Missä menee raja?

Viime päivinä tullut useaankin otteseen mietittyä tätä tavaran määrää.

Sitä on paljon, paljon turhaakin.

Mutta, jos on jo kauan kerännyt jotain, ei sitä voi heittää poiskaan. Kuten nämä Ikean kuvastot ja pikkulehtiset...


Toinen mistä en luovu, on muumimukit. Vaikkakin niitä tulee uusia kuin sieniä sateella. Vaan pakkohan ne uudetkin on saada. Vielä kun keksisi järkevän paikan näille.


Mietin vain mitähän sitä ehtii elämänsä aikana vielä hamstrailla. Meillä kun on "sukuvika" tämä tavaran hamstraaminen. Voi, näkisittepä meidän mummin kodin!

Kerään myös peltisiä muumirasioita ja joululehtiä.

Ehkäpä noita lehtiä voisi karsia? Leikata niistä ihanimmat asiat leikekirjaan. Sen taidan tehdä. Tuota ihanien asioiden leikkaamista mumminikin teki ;)

Lahjapaperia



Kävin eilen Meeri-mummilla bussilla ja junalla.
Bussissa katsoin kun joku luki Metro-lehteä, että onpas ihanat kannet! (Etu- ja takakannet yhtenäistä kuvioarkkia)

Noihin voisi pakata joululahjoja!

Siispä juna-asemalta nappasin nipun lahjapaperia.

Tää on ihana kuvio, tämä Sanna-Annukan Mariannepussi.

maanantai 11. lokakuuta 2010

Mitkä värit!


Ikkuna on kuin kaunis taulu.


Ja minä höyryän. Mikähän vaihe menossa?

Puutun asioihin, viime aikoina liiankin usein, asioihin jotka eivät oikeastaan edes kuulu minulle.

Järjestelen ja järkeistän. Nyt olen jo saanut aluille Onnin pikkuruisen huoneen muutoksen. Ehkäpä perjantaina haetaan komerot ja pääsen tyhjentämään sitä huonetta.

Aikaa ei vain tunnu löytyvän, niin paljon kuin haluja touhuamiseen.
Tuo pikkuinen kun tulee perässä ja levittää toisesta päästä.

Mutta pikku hiljaa valmista tulee.

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Pariisi odottaa




Meitä ensi kuussa!

En anna tyhmien puheiden ja uutisten pilata matkan odotuksia.

Odotan ihanaa jokavuotista sisarusmatkaa hyvässä seurassa. Tällä kertaa meillä lähtee tyttö mukaan. Pikkuinen jää mummin kanssa kotiin.

Onkohan Pariisi jo jouluasussa marraskuun lopulla?

lauantai 9. lokakuuta 2010

Patahanskoja



"Äiti, mä en halua näitä. Nää näyttää patahanskoilta, anteeks vaan"

Se niistä sitten, mun ensimmäisistä koskaan loppuun asti tehneistä lapasista.

Kahdella puikolla, helposti ja nopeasti.

Piti tehdä joululahjoiksi. Pitää vissiin miettiä toisenkin kerran....

perjantai 8. lokakuuta 2010

Maistellaan



Olen liitynyt Hopottajiin. Ja ollut muutamassa kivassa kampanjassa mukana.

Tällä kertaa maistelemme ja hopotamme Semperin Småfolk välipalatuotteita. Hyvin näyttää nuoremmalle maistuvan. Kohta saa isompi koululainen välipalaksi maistella :)

Kerron sitten myöhemmin miltä maistuu ;)

Oletko sinä tutustunut näihin Semperin tuotteisiin?

Tai haluaisitko liittyä Hopottajiin josta pääsee mukaan erilaisiin testiryhmiin testaamaan tuotteita?

Klikkaa linkkiä ja rekisteröidy mukaan!